Find the pure connection with your inner being, your soul.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Full Moon - Time to Let Go



Tänä yönä (tarkalleen noin puoli kolmelta) on Täyden Kuun aika. Täyden Kuun aikana ilmassa on valtavasti voimakasta energiaa. Tätä kuun vaihetta pidetään otollisena aikana vapautua jostakin, joka ei enää palvele itseä tai päästää irti jostakin, jota ei enää tarvitse elämäänsä. Täysi Kuu on myös loistavaa aikaa mietiskelylle ja meditaatiolle.

Rituaalit ovat kauniita ja voimakkaita tapoja luoda syvempi yhteys oman sisimmän ja universumin välille. Rituaalin aikana on tärkeää olla avoinna niin sydämeltään kuin mieleltäänkin, olla avoinna kaikille mahdollisuuksille.

Tänä iltana aion vielä tehdä Full Moon Flow -joogaharjoituksen oneOeight -sivuston kautta ja hiljentyä sen jälkeen oman Täyden Kuun rituaalini pariin. Jokaisen rituaalit ovat varmasti omannäköisiään ja onkin tärkeää tehdä asioista itselleen sopivia, sellaisia jotka resonoivat oman sisimmän kanssa. Tässä kuitenkin pientä hahmotusta siitä, miltä esimerkiksi oma, melko perinteinen rituaalini tulee näyttämään tänään, jos siitä olisi vaikka inspiraatioksi jollekin.




Kerään yhteen tarvikkeet joita tulen tarvitsemaan. On tärkeää kerätä kaikki valmiiksi, ettei joudu kesken kaiken lähteä hakemaan vaikkapa kynää. Tärkeää on myös, että tarvikkeet inspiroivat jollain tavalla ja ovat kauniita.

Luon oman pyhän ja rauhallisen tilani. Haaveissani on luoda kotiin oma alttari, joka olisi "aina valmiina", mutta vielä minulla ei sellaista ole. Parasta olisi tietenkin tehdä rituaali ulkona Täyden Kuun valossa, mutta täällä Suomessa näillä pakkasilla voi olla mukavempaa pysytellä sisätiloissa.

Sytytän kynttilät ja puhdistan energiat polttamalla Palo Santoa. Myös salvia kävisi tähän hyvin.

Rentoudun, rauhotun, hengitän, keskityn tähän hetkeen, avaan sydämeni ja mieleni..

Mietin jonkin asian (tai asioita) josta haluan päästää irti. Kirjoitan sen paperilapulle, johon kirjaan myös päivämäärän. Lopuksi sytytän paperin kynttilän liekillä ja laitan sen tyhjään kulhoon palamaan. Tämä on voimallisempi keino kuin se, että vain sanoisin mielessäni että päästän asiasta irti, koska näin saan katsoa kun kyseinen asia kirjaimellisesti palaa edessäni ja muuttuu lopulta tuhkaksi.

Lopuksi kastan käteni vesikulhossa. Tämä symboloi vanhan puhdistamista ja uudelle avautumista.



Ihania Täyden Kuun viboja kaikille 🌕

Love & Light
Susanna


// English
My Full Moon Ritual: 

🌕I gather all the inspiring and beautiful stuff that I need to together. 

🌕I create my own sacred and peacefull space. 

🌕I light my candles and clean the energies with Palo Santo (also sage is good). 

🌕I relax, calm down, breathe, focus on this moment, open my heart and mind.. 

🌕I choose one thing (or many things) which I want to let go. I write it on the piece of paper. In the end, I light up the piece of paper with a candle and put it to an empty bowl to burn away. 

🌕In the end, I dip my hands on the water. This symbolize cleaning the old and opening the new. 

2 kommenttia:

  1. Kaunis rituaali! Toivottavasti saisit vielä jokin päivä sen oman alttarin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vaan laittaa hihat heilumaan, oon etsiskellyt sopivaa pöytää mutta vielä ei ole tullut "sitä oikeaa" vastaan :)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi <3