Find the pure connection with your inner being, your soul.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

maukkaita reseptejä joogeille (sallittu myös muille;))



Sisäinen keittiökuningattareni on herännyt talviuniltaan! Viime aikoina olen ollut melko laiska laittamaan ruokaa ja olen halunnut päästä mahdollisimman helpolla. Muutama päivä sitten päätin ryhdistäytyä tässä asiassa ja kaivoin inspiraatioksi jokin aika sitten Bazarilta saamani Joogaruoka -reseptikirjan*. Olen nyt muutaman päivän aikana kokeillut mustikkaista chiapuuroa, valkosipulista porkkanakeittoa, kookos-kasviscurrya, lime-kurkku-päärynämehua ja mustikkapiirakkaa. Kaikki ohjeet ovat osoittautuneet todella maukkaiksi ja olen saanut valtavasti uutta inspiraatiota keittiöön! Esimerkiksi mustikkapiirakkaohjeessa oli myös kauraa, jota en ollut koskaan kokeillut piirakan pohjassa, mutta se osoittautui todella toimivaksi. Olemme jo melkein syöneet ison piirakan kahteen pekkaan, vuorokaudessa. Hups. Puolustuksekseni huomautan, että koirammekin söi palan! Suosittelen muuten lämpimästi kuvissakin näkyvää kaurapohjaista vegaanista Oatlyn vaniljakastiketta 😋



"Puhtaan mielen omaavat pitävät ruoasta, joka edistää pitkäikäisyyttä, elinvoimaisuutta, kestävyyttä, terveyttä, iloisuutta ja hyvää ruokahalua ja joka on hyvänmakuista, mietoa, riittävää ja ruumiille sopivaa." - Bhagavad-Gita

Jooga ja terveelliset, kehoa ravitsevat ruokailutottumukset kulkevat käsi kädessä. Tämä kirja onkin täynnä toinen toistaan herkullisempia puhdistavia, rauhoittavia ja energisoivia reseptejä. Joogaopettajana toimiva Ulla Prami on kerännyt kansien väliin reseptejä muilta joogaohjaajilta ympäri Suomea ja täydentänyt kirjaa vielä omilla resepteillään. Kirjasta löytyy omat osiot aamu/väli/iltapalalle, lounaalle/päivälliselle, juomille ja jälkiruoille. Kaikki reseptit ovat kasvipohjaisia, ja ne on vielä tarkemmin jaoteltu vegaanisiin, vegetarisiin, munattomiin, maidottomiin, gluteiinittomiin ja raakaruokaan. Minusta kaikki ohjeet on melko helppo itse muuntaa myös kokonaan vegaanisiksi, jos on tarvetta.

Kirjan löydät mm. täältä.


Herkullista tiistain jatkoa 🍅🌿

Love & Light
Susanna

*saatu blogin kautta. 
➸ postaus sisältää affiliate-linkkejä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi <3