Find the pure connection with your inner being, your soul.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Miltä tuntuu menettää paras ystävä?




Reilu kaksi kuukautta sitten jouduin tekemään elämäni tähän astisista päätöksistä vaikeimman. Jouduin päättämään parhaan ystäväni kuolemasta. Olin henkisesti valmistautunut tähän jo lähes kolme vuotta. Tiesin, että joku päivä luultavasti joutuisin tekemään päätöksen. Silti se tuli liian äkkiä, odottamatta. Ei kai tähän asiaan vain voi valmistautua, vaikka kuinka yrittäisi.

Yllätyin itsekin itsestäni, kuinka vahvana pysyin, ottaen huomioon, että elämäni oli ja on edelleen todellisessa myllerryksessä muidenkin vastoinkäymisten takia. Eräänä aamuna heräsin, huomasin ystäväni "oireiden" pahenevan ja tiesin, että nyt on aika. Ei enää yhtään kauempaa, ei enää kipuja, jotka yritettiin salata hymyilevän kuonon ja innostuneen katseen taakse. En ikinä olisi halunnut joutua tekemään tällaista päätöstä. Tunsin olevani niin yksin, vahvemmin kuin koskaan aikaisemmin. Olin ainoa ihminen maailmassa, joka päätöksen olisi voinut tehdä. En voinut kysyä neuvoa keneltäkään, sillä kukaan ei tuntenut ystävääni niin kuin minä. Mutta hetken tullen tiesin sydämessäni, että se oli oikein.

Vietin viimeisen päiväni parhaan ystäväni kanssa tehden kaikkia hänen lempiasioitaan. Itkin ja nauroin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kun lähdön aika tuli, paras ystäväni ilmoitti itse halunsa lähteä. Hän vinkui ulos, luulin, että mennään pissalle. Hän kävelikin suoraan auton takakontille, jossa aina matkusti ja jäi odottamaan. Oli aika lähteä, hän ilmoitti tavalla jota ei ollut koskaan aikaisemmin tehnyt. Sinä hetkenä varmistuin, että nelijalkaiset ystävämme ovat niin paljon viisaampia kuin ikinä voimme kuvitellakaan.

Rakkain ystäväni nukahti viimeiselle matkalleen syleilyyni. Juuri niin kuin olin aina toivonutkin. Viimeisinä vuosinaan hänen ei tarvinnut olla lähes koskaan yksin. Hän oli hyvin seurallinen, huomionkipeä sylihauva, ihan ärsyttävyyteenkin saakka. Olen kiitollinen, että hän sai vielä viimeisillä voimillaan katsoa meitä silmiin ja tuntea lämpömme lähellään.

Nelijalkaisen ystäväni menetys on koskettanut minua syvemmältä kuin yhdenkään kaksijalkaisen poismeno tähän asti. Meillä oli side, jollaista en usko solmivani kovinkaan monen ihmisen kanssa tässä elämässä. Ikävöin häntä joka päivä. Kyyneleet vierivät tätäkin kirjoittaessani poskillani. Joka ilta toivon, että hän käpertyisi kainalooni niinkuin ennen. En usko, että tuska helpottaa koskaan. Sen kanssa oppii pärjäämään ja sen oppii hyväksymään osaksi elämään. Tuska muistuttaa minua siitä, kuinka paljon kykenen rakastamaan. Aion rakastaa jatkossakin, vaikka se sattuu. Koska ilman rakkautta, ei elämällä ole mitään pohjaa 💖



When I needed a hand, I found your paw. And you were there for me. Always. You still are. Just a little bit different way. I carry you always in my heart. I miss you so much every single day. You know what I try to say.. you have always known. 
We were the best team ever! You and me. Always. 
💖

Love & Light
Susanna

2 kommenttia:

  1. Tuntuu niin pahalta sinun puolesta.. Tuli itsellenikin tippa linssiin, täältä lämmin halaus <3

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi <3